eKosteus tehostaa kosteudenhallintaa
Rakennusteollisuuden Koulutuskeskus RATEKO, Rakennusteollisuus RT sekä neljätoista suurinta talonrakennusyritystä ovat yhdessä kehittäneet eKosteus-verkkokoulutuksen. Tavoitteena on parantaa kosteudenhallinnan osaamista sekä torjua kosteusvaurioita. Koulutus kokoaa yhteen perustiedot, jotka rakentamisen kaikkien osapuolten tulee tuntea, jotta kuivaketju ei katkea.
”Koska alalla työskentelevien koulutus- ja työkokemustaustat vaihtelevat, haluamme varmistaa verkkokoulutuksella, että mahdollisimman monella olisi hallussaan kosteudenhallinnan tuorein tietämys vähintään perusteiden tasolla”, Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Aleksi Randell sanoo.
Peab Oy:n toimitusjohtaja Mika Katajisto haastoi muut rakennusliikkeet kehittämään alalle yhteistä kosteudenhallinnan koulutusta, ja jokainen lähti mukaan. Koulutuksen rakentamisessa on hyödynnetty yritysten kokemuksia ja hyviä käytäntöjä. Yritykset aikovat myös ottaa koulutuksen omaan käyttöönsä.
”Tämä on hyvä esimerkki joukkovoimasta. Yritykset ovat oma-aloitteisesti lähteneet yhteistyössä kehittämään toimintaa ja pyrkivät vähitellen nostamaan koko toimialan osaamistasoa”, Randell toteaa.
Koulutus tarjotaan ilmaiseksi alan oppilaitoksille
eKosteus-koulutus koostuu kymmenestä moduulista, ja sen voi suorittaa omaan tahtiin. Jokaisen moduulin jälkeen on läpäistävä tentti. Koulutuksesta saa pätevyyden, joka on voimassa 5 vuotta. Verkkokoulutus on yrityksille maksullinen, mutta rakennusalan opiskelijat ja opettajat saavat suorittaa sen ilmaiseksi.
”Kosteudenhallintaan tarvitaan rakentamisen koko ketju. Koulutus auttaa myös ymmärtämään muiden osapuolten roolin ja kuinka jokainen voi tukea toisten työtä, jotta yhteisessä hankkeessa onnistutaan”, Randell toteaa. ”Eurooppalaisessa vertailussa suomalaisissa asuinrakennuksissa on vähiten kosteusvaurioita, mutta meilläkin on vielä paljon parannettavaa. Varsinkin kun ilmastonmuutoksen myötä muuttuvat sääolosuhteet kuormittavat rakennustyömaita ja rakennuksia entistä kovemmin”, Randell sanoo.
Koulutus perustuu uusimpiin vaatimuksiin
eKosteus-koulutus koostuu kymmenestä moduulista, ja sen voi suorittaa omaan tahtiin. Jokaisen moduulin jälkeen on läpäistävä tentti. Koulutuksesta saa pätevyyden, joka on voimassa 5 vuotta. Koulutuksessa käydään läpi kosteudenhallintaan liittyviä määräyksiä ja rakennusfysiikan lainalaisuuksia.
”Kurssin käynyt ymmärtää kosteudenhallinnan merkityksen, tunnistaa tilanteet, joissa piilee kosteusriski ja osaa toimia oikein”, Rakennusteollisuuden Koulutuskeskus RATEKOn rehtori Heidi Husari kertoo. Koulutuksen sisällössä on otettu huomioon ympäristöministeriön äskettäin julkaisema kosteusasetus, sitä täydentävä ohje rakennusten kosteusteknisestä toimivuudesta sekä muu lainsäädäntö ja viranomaisohjeistus. Koulutussisällöt on tarkistanut Vahanen Rakennusfysiikka Oy.
Koulutukset tilataan Vastuu Groupin ylläpitämän Ilmoita-palvelun kautta, jossa on valmiiksi rakennusyrityksissä työskentelevien henkilöiden tiedot. Suoritukset kirjataan Taitorekisteriin ja koulutuksen suorittaneen henkilön omalle Valttikortille.
eKosteuden kehittämiseen osallistuneet Suomen suurimmat talonrakennusyritykset ovat YIT, Skanska, SRV, NCC, Lujatalo, Lehto, Peab, Hartela, Lapti, Jatke, Consti, Pohjola Rakennus, Fira ja Pallas Rakennus. Kunkin liikevaihto on vähintään 100 miljoonaa euroa, yhteenlaskettuna reilut 10 miljardia euroa. Koko talonrakennustoimialan liikevaihto Suomessa on vajaat 30 miljardia euroa.
Lisätietoja https://verkkokauppa.rateko.fi/product/ekosteus/